"'Hänen nimensä oli Blanche Wittman ja kuollessaan hän oli 102 senttiä pitkä ja painoi 42 kiloa.
Hän oli silloin eräänlainen torso, mutta hänen torsossaan oli pää. Vasen sääri, oikea jalka lonkkaan asti ja vasen käsivarsi oli amputoitu. Siksi Blanche oli niin lyhyt. Muuten hänessä ei ollut mitään poikkeuksellista. Kaikki ne, jotka näkivät hänet ennen amputointeja, pitivät häntä hyvin kauniina. Tietyistä syistä monet tarkkailivat häntä, myös monet kuvailuun kykenevät, toisin sanoen kirjailijat.'
Blanche Wittman eli kolme elämää. Nuorena Blanche suljettiin Pariisiin kuuluisaan Salpêtrière-sairaalaan ja hänestä tuli 'hysteerikkojen kuningatar' ja maailmankuulun neurologin Jean Martin Charcotin rakastaja. Mutta heti kun Charcot kuoli, Blanche parani.
Muutamaa vuotta myöhemmin Blanche työskenteli Marie Curien, nobelistin ja radiumin löytäjän, laboratoriossa. Blanche altistui siniselle säteilylle, ja alkoi amputointien sarja. Kun hänestä oli jäljellä pelkkä torso, hän alkoi kartoittaa rakkauden tutkimatonta ydintä. Hän kirjoitti rakkaussuhteestaan Charcotiin sekä Marie Curien katastrofaalisesta viimeisestä rakkaudesta. Kuolema ja rakkaus kietoutuivat erottamattomasti yhteen hänen kolmessa muistikirjassaan, jotka hän nimesi Kysymysten kirjaksi."
Vaarallisia nuo kirja-alet. Ruotsin kirjallisuusluentojen pohjalta tuttu nimi (Enquist) pomppasi silmille ja muistin luennoitsijan maininneen kirjankin nimeltä. Koska hintaa ei ollut juuri nimeksikään, pakkohan se oli hyllyyn napata, vaikkakin käännöksenä. Tack ska du ha, Calle. Ilman mainostustasi olisin luultavasti jäänyt mahtavaa lukukokemusta köyhemmäksi.
"[Charcot'n] mielestään hysteriassa oli tietty järjestelmä, salainen koodi, joka avattuna voi antaa viitteitä elämän tarkoituksesta: tällä kaaoksen ja järjestyksen sekoituksella oli lähinnä musikaalinen muoto, se oli sävellys, osina andante, allegro ja adagio. Charcot onnistui synnyttämään hysteerisiä kriisejä keksittyään, tai löydettyään, kuten hän myös sanoi, ihmisruumiista tiettyjä kohtia, joita oli paineltava. Kriisit alkoivat ennakko-oireilla ja jatkuivat epileptisinä, tahdottomasti nykivinä kouristuksina. Sitten seurasivat ne attitudes passionnelles, jotka ällistyttivät katsojia, ja päätteeksi tuli lähinnä tunnevaltainen rentoutumisvaihe.
Ihminen oli kuin sinfonia. C. oli aina halunnut säveltäjäksi." (s. 95)
Enquistin kerronta on monitasoista ja monisyistä, tieteiden ja taiteiden, teorian ja todellisuuden rajojen yli hyppivää. Faction on genrenä erityisen haastava lukijalle, joka ei ehkä ole perehtynyt aiheeseen – kuten minun kohdallani. En kuitenkaan katso sen millään tavalla latistaneen lukukokemusta. Au contraire. Teksti oli kuitenkin sen verran vaikealukuista (ts. keskittymistä vaativaa), että olen tyytyväinen siihen, että luin kirjan suomeksi enkä ruotsiksi. Käännös oli sangen passeli. Muutamia lipsahduksia (silmiinpistävämpänä Charcot'n nimen lausuminen ja siitä aiheutuva sijamuotojen kirjoitusasu) oli toki mukaan päässyt, muttei mitään liikaa häiritsevää.
"Miten häpeä voikaan olla näin raskas, hänhän oli luullut vain rakastavansa.
Miksi kaiken täytyi muuttua näin rumaksi?
Rakkaus oli ensin ollut huumaavaa, lämmintä, lähes polttavaa, mutta sitten tämä sula kuuma kiviaines oli muuttunut mustaksi ja irvokkaaksi, jähmettynyt häpeän laavaksi. - - Ja sitten viha. Hän tunsi niin voimakasta vihaa että oli vaikea hengittää. Ei ollut kysymys muiden vihasta, vaan hänen omastaan! Viha rumensi hänet kokonaan! Teki rumaksi!
Se ei ollut oikeudenmukaista." (s. 193)
Teksti itsessään vilisee mahtavia ajatuksia, one-linereita, joita oli pakko alkaa kirjoittaa ylös. Ihmisen vertaaminen sinfoniaan ja lääkärin esittäminen sen säveltäjänä (ks. yllä) on vain yksi esimerkki. Oma suosikkini oli ehkäpä sivulta 121 löytyvä lausahdus, jossa kysytään: "Mikä on himon kemiallinen kaava?" Ja ne vertaukset ja rinnastukset! Esimerkiksi ilmaus "rakkauden syöpäkasvain" (s. 122) on yksinkertaisesti mahtava!
Jos kirjaa lukiessa nyrjäyttää aivonsa, kirjan on pakko olla joko erittäin hyvä kaikessa monimutkaisuudessaan tai aivan järjettömän huono(sti käännetty). Blanche ja Marie kuuluu ensin mainitsemaani kategoriaan.
5-/5. Suosittelen lämpimästi.
Hän oli silloin eräänlainen torso, mutta hänen torsossaan oli pää. Vasen sääri, oikea jalka lonkkaan asti ja vasen käsivarsi oli amputoitu. Siksi Blanche oli niin lyhyt. Muuten hänessä ei ollut mitään poikkeuksellista. Kaikki ne, jotka näkivät hänet ennen amputointeja, pitivät häntä hyvin kauniina. Tietyistä syistä monet tarkkailivat häntä, myös monet kuvailuun kykenevät, toisin sanoen kirjailijat.'
Blanche Wittman eli kolme elämää. Nuorena Blanche suljettiin Pariisiin kuuluisaan Salpêtrière-sairaalaan ja hänestä tuli 'hysteerikkojen kuningatar' ja maailmankuulun neurologin Jean Martin Charcotin rakastaja. Mutta heti kun Charcot kuoli, Blanche parani.
Muutamaa vuotta myöhemmin Blanche työskenteli Marie Curien, nobelistin ja radiumin löytäjän, laboratoriossa. Blanche altistui siniselle säteilylle, ja alkoi amputointien sarja. Kun hänestä oli jäljellä pelkkä torso, hän alkoi kartoittaa rakkauden tutkimatonta ydintä. Hän kirjoitti rakkaussuhteestaan Charcotiin sekä Marie Curien katastrofaalisesta viimeisestä rakkaudesta. Kuolema ja rakkaus kietoutuivat erottamattomasti yhteen hänen kolmessa muistikirjassaan, jotka hän nimesi Kysymysten kirjaksi."
Vaarallisia nuo kirja-alet. Ruotsin kirjallisuusluentojen pohjalta tuttu nimi (Enquist) pomppasi silmille ja muistin luennoitsijan maininneen kirjankin nimeltä. Koska hintaa ei ollut juuri nimeksikään, pakkohan se oli hyllyyn napata, vaikkakin käännöksenä. Tack ska du ha, Calle. Ilman mainostustasi olisin luultavasti jäänyt mahtavaa lukukokemusta köyhemmäksi.
"[Charcot'n] mielestään hysteriassa oli tietty järjestelmä, salainen koodi, joka avattuna voi antaa viitteitä elämän tarkoituksesta: tällä kaaoksen ja järjestyksen sekoituksella oli lähinnä musikaalinen muoto, se oli sävellys, osina andante, allegro ja adagio. Charcot onnistui synnyttämään hysteerisiä kriisejä keksittyään, tai löydettyään, kuten hän myös sanoi, ihmisruumiista tiettyjä kohtia, joita oli paineltava. Kriisit alkoivat ennakko-oireilla ja jatkuivat epileptisinä, tahdottomasti nykivinä kouristuksina. Sitten seurasivat ne attitudes passionnelles, jotka ällistyttivät katsojia, ja päätteeksi tuli lähinnä tunnevaltainen rentoutumisvaihe.
Ihminen oli kuin sinfonia. C. oli aina halunnut säveltäjäksi." (s. 95)
Enquistin kerronta on monitasoista ja monisyistä, tieteiden ja taiteiden, teorian ja todellisuuden rajojen yli hyppivää. Faction on genrenä erityisen haastava lukijalle, joka ei ehkä ole perehtynyt aiheeseen – kuten minun kohdallani. En kuitenkaan katso sen millään tavalla latistaneen lukukokemusta. Au contraire. Teksti oli kuitenkin sen verran vaikealukuista (ts. keskittymistä vaativaa), että olen tyytyväinen siihen, että luin kirjan suomeksi enkä ruotsiksi. Käännös oli sangen passeli. Muutamia lipsahduksia (silmiinpistävämpänä Charcot'n nimen lausuminen ja siitä aiheutuva sijamuotojen kirjoitusasu) oli toki mukaan päässyt, muttei mitään liikaa häiritsevää.
"Miten häpeä voikaan olla näin raskas, hänhän oli luullut vain rakastavansa.
Miksi kaiken täytyi muuttua näin rumaksi?
Rakkaus oli ensin ollut huumaavaa, lämmintä, lähes polttavaa, mutta sitten tämä sula kuuma kiviaines oli muuttunut mustaksi ja irvokkaaksi, jähmettynyt häpeän laavaksi. - - Ja sitten viha. Hän tunsi niin voimakasta vihaa että oli vaikea hengittää. Ei ollut kysymys muiden vihasta, vaan hänen omastaan! Viha rumensi hänet kokonaan! Teki rumaksi!
Se ei ollut oikeudenmukaista." (s. 193)
Teksti itsessään vilisee mahtavia ajatuksia, one-linereita, joita oli pakko alkaa kirjoittaa ylös. Ihmisen vertaaminen sinfoniaan ja lääkärin esittäminen sen säveltäjänä (ks. yllä) on vain yksi esimerkki. Oma suosikkini oli ehkäpä sivulta 121 löytyvä lausahdus, jossa kysytään: "Mikä on himon kemiallinen kaava?" Ja ne vertaukset ja rinnastukset! Esimerkiksi ilmaus "rakkauden syöpäkasvain" (s. 122) on yksinkertaisesti mahtava!
Jos kirjaa lukiessa nyrjäyttää aivonsa, kirjan on pakko olla joko erittäin hyvä kaikessa monimutkaisuudessaan tai aivan järjettömän huono(sti käännetty). Blanche ja Marie kuuluu ensin mainitsemaani kategoriaan.
5-/5. Suosittelen lämpimästi.
Kommentit